Frans-Eerikin tila on saanut alkunsa jo 1800-luvulla ja on monien perinteisten maatilojen mukana 1900-luvulla elänyt ajan hengessä. 2000-luvun alussa mietittiin puiden istuttamista peltoihin, mutta päädyttiin kunnioittamaan edellisten sukupolvien pellon raivaustyötä ja aloitettiin raparperien ja marjojen viljely.